Magyar
Varkaudessa huhtikuun lopulla perustettu Magyar esitti melko korkeatasoista laulupoppia. Yhtyeen laulusolisti Harry Gunaropulos oli aikaisemmin vaikuttanut Porvoossa rautalankabändissä The Holders, joka oli 20.5.1965 levyttänyt singlen "I Only Want to Look at You"/"I Go to My Way". Singlen A-puoli oli Gunaropulos-sävellys, B-puolesta vastasi Seppo Soiramo. Magyarin kitaristi Kari Huttunen oli vuodesta 1963 lähtien soittanut Blue Acid -yhtyeessä. Magyarin muut alkuperäiset jäsenet olivat veljekset Seppo ja Markku Heikkonen (saksofonit), basisti Raine Angelvuo (myöhemmin Islanderseissa) ja rumpali Heikki Salmijärvi (myöhemmin Karmassa).
Keväällä 1970 Magyar voitti Nuoren Voiman Liiton järjestämän kilpailun, minkä johdosta yhtye pääsi levyttämään ensimmäisen singlensä "Elävien hauta". Sen on säveltänyt Gunaropulos ja sanoittanut bändille koko sen toiminnan ajan tekstejä tehnyt kirjailija Jukka Itkonen. Singlen toinen puoli on yhtyeen kollektiivisesti säveltämä "Saastepilkku". Huomattavasti keskitasoa paremmat sanoitukset ja melodiset sävellykset tekivät Magyarin ensilevystä varsin onnistuneen, eikä yhtye tinkinyt tasostaan myöhemminkään.
1973 ilmestyi Magyarin toinen single, erinomainen "Autiolla kadulla nimettömässä kaupungissa", jonka on säveltänyt Gunaropulos. B-puolen "Tänään iltapäivällä" on Huttusen sävellys. 1974 julkaistiin Magyarin Microvoxissa Lahdessa levyttämä LP "Uusiin maisemiin", jonka on tuottanut Måsse Groundstroem. LP:n laulut ovat Gunaropulosin ja Huttusen säveltämiä. Kokoonpanoon kuuluivat tuolloin heidän lisäkseen toinen solisti Jouko Niiranen, urkuri Teuvo Bovellan, alttosaksofonisti/huilisti Markku Heikkonen, tenorisaksofonisti/klarinetisti Seppo Heikkonen, basisti Taito Kettunen ja rumpali Kari Pietikäinen. Lisäksi levyllä ovat avustamassa Jukka Heikkonen (oboe) ja puhallinsovitukset kirjoittanut Petri Juutilainen (pasuuna). Musiikki on raikasta eikä sisällä turhaa konstailua ja Itkosen tekstit ovat varsin pitkälle hiottuja. Lauluvoittoiset sävelmät ovat melodisia ja sopusointuisia.
Julkisuudessa Magyar jäi melko vähälle huomiolle. Yhtyeen hajottua perusti Gunaropulos uuden kokoonpanon Harry Gunaropulos & Castello, joka levytti 1976 singlen "Pitkä syksy".
Levytyksiä:- Elävien hauta/Saastepilkku (Love Records LRS 1041) 1970
- Autiolla kadulla nimettömässä kaupungissa/Tänään iltapäivällä (LRS 2006) 1973
- Uusiin Maisemiin (LRLP 96) 1974
Lähde:
Esko Lehtonen: Suomalaisen rockin tietosanakirja, osat 1-2 (Soundi 1983).
Takaisin pääsivulle.